Mitä kyläkoulujen lakkautuksesta opimme?
- Kyläkoulun lakkauttamisen perusteet, prosessi, säästöt ja vaikutukset viimeaikaisessa keskustelussa
Tapaustutkimuksena vuonna 2007 lakkautetut kyläkoulut Korpilahdella, Kurikassa, Lammilla, Siilinjärvellä, Sysmässä ja Urjalassa
FT Sami Tantarimäki
Koulutus- ja kehittämiskeskuksen julkaisuja B:2
Turun yliopisto, 2011
Kertaus on opintojen äiti, kuuluu vanha sanonta. Ja toisto tehokeino, voisi joku jatkaa. Tässä mielessä kouluverkkosuunnittelun ja koulun lakkauttamisprosessin todellisia osaajia luulisi löytyvän joka niemestä ja notkelmasta. Siinä määrin pitkä oppimäärä aiheen tiimoilta on suoritettuna. Oppimisen osalta tilanne on ollut kuitenkin vähän kuin Jukolan Juhanin kohdalla: ollaan vallasta ja asemasta tietoisia, mutta ymmärryksen ja kommunikointikyvyn kanssa on toisin. Niinpä koulujen lakkauttamisiin liittyen on edelleen kysyttävä mitä niistä opimme.
Juuri päättyneen Alakoulusta ale-kouluksi? –tutkimuksen perusteella opittiin ainakin se, että lakkautusesitys ja päätöksenteon kiire voi yllättää, avoimella ja ennakoivalla keskustelulla päästäisiin realistisiin ratkaisuihin ja säästöä voidaan saada. Päätösesitys vaatii puolestaan perusteellisen valmistelun ja luottamus luo uskottavuutta päätöksentekoon ja koko kuntaan. Lisäksi jälkiarvioinnin tulisi olla itsestään selvä osa lakkautusprosessia.
Tapaustutkimuksena havainnoitiin miten koulukeskustelu ja -suunnittelu prosessina toteutuu, miten talous liittyy kokonaisuuteen, miten kouluverkkosuunnittelussa koulu, yhteisö ja kunta pelaavat yhteen, mikä merkitys koululla on kunnan tai kunnanosan elinvoimaisuudelle, miten kunta ja koulua ympäröivä yhteisö kohtaavat muutoksen ja mitä haasteita näihin kaikkiin sisältyy.
Kohdekouluina Mommilan koulu Lammilta (nyk. Hausjärveä) Kanta-Hämeessä, Menosten ja Puolimatkan koulut Urjalassa Pirkanmaalla, Ravioskorven koulu Sysmässä Päijät-Hämeessä, Kolmisopen, Kumpusen ja Jännevirran koulut Siilinjärvellä Pohjois-Savossa, Horkan ala-aste Korpilahdella (nyk. Jyväskylä) Keski-Suomessa sekä Kampin, Levin ja Polvenkylän koulut Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla.
Tutkimus on tehty Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) rahoituksella.
Julkaisu (pdf) on luettavissa sivun yläreunassa olevasta linkistä sekä
julkaisuarkisto Doriassa osoitteessa http://www.doria.fi/handle/10024/69368
Lisätietoja: