FLEX- Flexible Working Culture
Rethinking of work, place, time and life on the case area of the Central Baltic Archipelago
Tavoitteet ja toteutus
Vuoden 2010 alusta alkanut kaksivuotinen FLEX–hanke toteutetaan Central Baltic Interreg IV A –ohjelman Saaristo -alaohjelman mukaisesti Suomen, Ahvenanmaan ja Viron saaristoalueilla. Ensisijaisina kohdekuntina Lounais-Suomesta ovat Länsi-Turunmaa, Kemiönsaari, Raasepori ja Naantali, Ahvenanmaalta Brandö, Kumlinge, Föglö, Kökar, Sottunga, Vårdö ja Virosta Saarenmaa.
Hankkeella on kolme joustavaa työkulttuuria edistävää päätavoitetta:
- Joustavien työratkaisumallien avulla saadaan saaristosta aiempaa vetovoimaisempi, kilpailukykyisempi ja dynaamisempi elinympäristö.
- Todennetaan joustavien työratkaisujen vaikutus työssä jaksamiseen, motivoitumiseen ja työterveyteen.
- Edistetään sekä etätyön huomioon ottamista aluekehittämisessä että etätyötä koskevan EU:n puitesopimuksen kansallista toteutumista.
Päätavoitteiden mukaisesti hankkeen toimenpiteet on jaettu kolmeksi työkokonaisuudeksi:
- Joustotyökeskus, joustotyökokeilu ja paikallinen palvelukonsepti. Joustotyökeskusten perustaminen, joustotyökokeiluun osallistuvien rekrytointi sekä paikallisen kunnan, yrittäjät ja joustotyökeskuksen yhdistävän palvelukonseptin kehittäminen.
- Joustotyövalmennus ja joustotyön vaikutusten mittaaminen. Työnjohdon ja työyhteisön joustotyövalmennus, joustavan työnteon konkreettinen kokeileminen joustotyökeskuksissa, joustotyön vaikutusten mittaaminen, uusien ratkaisujen tuottaman hyödyn mittaaminen sekä hyvien käytäntöjen koonti.
- Aluekehittäminen, aluetalous ja etätyön puiteohjelman toteutuminen. Aluepolitiikan, aluetalouden ja aluekehittämisen haasteisiin vastaaminen sekä EU:n alueellisen etätyön puiteohjelman toteutuminen kansallisella tasolla.
Partnerit
Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea toimii hankkeen koordinaattorina ja pääpartnerina. Muina partnereina ovat
- Työterveyslaitos
- Åbo Akademi
- Yrkeshögskolan Novia
- Företagsam Skärgård rf (Ahvenanmaa)
- Nordregio (Tukholma, Ruotsi)
- Kuressaare College (Viro)
Rahoitus
Flexible working culture - Rethinking of work, place, time and life on the case area of the Central Baltic Archipelago (FLEX) on Central Baltic INTERREG IV A Programme 2007 - 2013 -rahoituksella toteutettava hanke. Kokonaisbudjetti on noin 516 800 €.
Julkaisun sisältö edustaa julkaisijan näkemyksiä. Hallintoviranomainen ei vastaa hankkeen esittämästä sisällöstä.
Lisätietoja
Suunnittelija Sami Tantarimäki
http://www.flexwork.fi/